Meidän suunnitelma oli, että Top Kapin jälkeen mennään Nisantasiin ensin syömään Muratin isän ravintolaan ja sitten Starbucksiin, mutta koska noiden seikkailujen takia meidän aikataulu vähän niin kun kusi, päädyttiin syömään kuuluisia lihapullia (lihapuikkoja) Sultanahmetiin. Mä olisin halunnut heti jälkkäriks Starbucksista Caffe Americanon maidolla, mutta koska vettä sato kaatamalla, haluttiin joku mukava paikka rauhallinen kahvitteluun, päätettiin lähteä Nisantasiin. Matkalla reittisuunnitelma kyllä muuttu ja jäätiin Taksimiin - ja se oli ihan taksikuskin syytä!
Kuskissa ei siis sinäänsä ollut mitään vikaa, se oli ihan mukava, vähän vaan pahantuulinen, kun joku oli sille velkaa ja se oli jollekin velkaa ja vaimokin valitti. Mutta se ajotyyli! Mua ei oo ikinä pelottanu autossa niin paljon ja trust me, mä oon ollu kaikenlaisessa kyydissä oonhan mä rallikuskin tytär ja toisen sisko. Tää taksikuski kuitenkin oli ihan omaa luokkaansa. Sillä kun oli noita ongelmia, velkaa sille ja velkaa tälle ja vaimokin oli vaikea, niin se ei enää kestänyt yhtään liikenneruuhkia. Niinpä se kiersi ruuhkat ihme pikkukatuja pitkin. Kiivettiin vuorenrinnettä ylös ja tultiin pystysuoraa katua alas, hurjasteltiin auton levyisellä tiellä tuhatta ja toivottiin ettei kukaan tuu eteen. Mutkiinkaan ei kannata jarruttaa. Kuski oli tuumannut Muratille, ettet varmaan oo ikinä ennen käyny täällä tai nähny tätä reittiä. M ei voinut muuta kun olla samaa mieltä. Jälkikäteen Murat kutsu tätä ajokokemuksta taksitaiteeksi.
Lopulta päästään Taksimille ja jotkut turistit tunki taksiin jo ennen kun mä kerkesin kunnolla ulos. Meinasin varottaa niitä, että älkää hullut vaan valitko tätä taksia, mutta en kerennyt, kun meinasin jäädä perinteisen ratikan alle ja joku turkkilainen pelasti mut sillä aikaa kun Murat makso taksia. Yllättävää sinäänsä, että olen edelleen kaikissa sielun ja ruumiin voimissa.
Ei menty Nisantasiin kahville, vaan Galatasarayn koulun lähelle Starbucksiin. Kyllä, käveltiin vesisateessa sinne asti, vaikka Starbucks olisi ollut lähempänäkin. Mä en vaan voi mennä enää siihen Starbucksiin, koska näin kerran tytön oksentavan siellä ja sain traumat. Ja mikään muu kahvilahan ei kelpaa, kun Starbucks eli vaihtoehtoja ei kauheasti ollut.
Taksimilla hengaillessa löysin tuliaisia ja kirjoja, jotka olisin halunnut ostaa. Yllätys, Murat sano, että kerkeen ostaa huomennakin, kun mennään Istanbul Cevahir ostoskeskukseen. Arvatkaa vaan oliko siellä sitä kirjaa minkä halusin. Mutta kirjotin niistä joulupukille, eli toivotaan, että Pukki käy Turkissa shoppailemassa mulle kirjat Farewell (Ayse Külin) ja Harem A Journey of Love (Asli Sancar).
Minuu rupes naurattaa hulluna toi taksikuski kokemus :D Minäkin siellä asuneena olen törmännyt monenlaiseen huvittavaan taksikuskiin, esim juuri taksimiin mennessä taksikuski oli ihan raivonpartaalla ja ruuhkassa joku mopo tunki siihen väliin niin että me jäätiin vähän jumiin sinne ruuhkaan, tästähän taksikuski tykkäsi --> jätti autonsa siihen keskelle tietä ja nyrkit pystyyn mopoa ajaneen ukon kanssa, Meitä nauratti ihan himona, jätettiin kyllä taksi siihen ja jatkettiin matkaa jaloin kun taksikuski jatkoi tappelua! Eräs "hauska" kerta oli kun taksi ajoi aivan helevatan kovaa, siis oikeasti ihan hirveetä vauhtia ja tiessä oli pienehkö töyssy ja meidän kaikkien päät kopsahtivat auton kattoon, siis oma persuus irtosi penkistä siinä pompussa ja kopsis päät kattoon..autokin varmaan siinä töyssyssä vähän ilmaankin noussut! Siihen kyllä yllätys tottuu kun siellä asuu, ei se enää pelottanut. Olin rauhallisessa suomessa 2vuotta ilman turkissa käyntiä, ja kun viimeeksi nyt keväällä käytiin turkissa ja ataturk lentokentältä lähdettiin taksilla olin aivan pissit housussa ja rystyset valkoisena puristin oven kahvasta ja kun siellä ei näytä olevan noita turvavöitä, miehenikin kyllä sanoi että häntäkin pelotti se kyyti! Toinen mihin myös tottuu on se liikenne, ekoina kertoina jäin keskelle autotietä jumiin kun en uskaltanut lähtä ylittämään tietä, eräs turkkilainen mies sitten tuli takanta ja nappaisi vaan kainalostani kiinni ja vei tien yli kun oli huomannut että tää on jumissa siellä keskellä autotietä. ja opin kyllä sen että siellä on vaan mentävä tien yli eikä jäätävä miettimään tai odotat pääseväsi tien yli vielä monen tunnin päästäkin. nyt sitten suomessa kaverit huutaa miun perään " oooootko sie hullu, et sie voi noin vaan pomppia autotielle kun autoja tulee "
VastaaPoistaOon mäkin kokenu Turkissa kaikenlaista kyytiä, mutta tää oli kyllä ihan omaa luokkaansa :D
VastaaPoista