22. helmikuuta 2014

Unelmia ja vihreä otus

Minuun on iskenyt iso vihreä ärsyttävä otus nimeltä kateus. Tässä syy miksi minusta ei ole kuulunut blogin puolella aikoihin. Aloitin kirjoittamaan postausta Alanyassa viettämästäni ajasta, ja mitä enemmän muistelin noita viikkoja, sitä enemmän kaipasin sinne takaisin. Erehdyin siinä sitten katsomaan myös Matkaoppaita telkkarista, ja kateus hiipi hiljaa korvasta sisään. En ole nyt viikkoihin oikein pystynyt edes lukemaan muita Turkkia tai muuten ulkomailla asumiseen liittyviä blogeja, koska kateus vain pahenee ja pistää kiukuttamaan. En halua kuulla kuinka muut asuu ulkomailla, vierailee ulkomailla, matkustaa, nauttii, tutustuu uusiin kulttuureihin, uusii ruokiin, löytää tuliaisia jne, kun minä jumitan täällä pohjolassa ja seuraava lomamatkani suuntautuu Ouluun.

 En ole perusluonteeltani kateellinen, vaan enemmänkin pystyn iloitsemaan toisten hyvistä hetkistä, onnesta ja menestyksestä. Siinä sivussa saattaa tulla sellaista hyvälaatuista voi että minäkin haluan-kateutta, mutta ei mitään vakavaa tai negatiivista. Nyt jotenkin tämä Suomen karuus tällä hetkellä on iskenyt, ja tuntuu vain siltä, että haluan täältä kauas pois. Ehkä syynä on se, että taloudellisen tilanteen takia en ole kahteen vuoteen käynyt ulkomailla, mikä on mulle pitkä aika. Ennen matkustin jonnekin 2-5 kertaa vuodessa. Ehkä syynä on se, että olen vain loma tarpeessa, ja mikä tahansa loman tapainen auttaa taas jaksamaan normaalia arkea. Ehkä syynä on vanhojen penkominen ja kuvien tutkiminen. Elämä silloin Alanyassa oli rankkaa, mutta jotenkin juuri sellaista mistä nautin.

Olen myös pienestä asti halunnut tehdä työtä matkaoppaana. Kiinnostus työhön ei ole koskaan hävinnyt, vaikka välillä se on tavallaan unohtunut. Joskus opiskeluaikana hainkin matkaoppaaksi, mutta olin sillon juuri täyttänyt 20, joten yllättäen en saanut työtä. Sen jälkeen asia on välillä noussut esille, että olisipa kiva kokeilla, mutta seurustelu on aina rajoittanut mahdollisuuksia. Ehkä, jos seurustelisin suomalaisen kanssa, niin lähtisin silti kaudeksi jonnekin, mutta ulkomaalaisen miehen kanssa se on vähän kinkkistä. Ei kai ole kovin reilua, että toinen on muuttanut Suomeen ollakseen minun kanssa, ja minä muutan jonnekin ollakseni matkaopas - varsinkin, kun turkkilaisen ei ole helppo matkustaa minne vain. Viime aikoina on kyllä taas alkanut poltella, ja olen katsellut hakuaikoja ja vaatimuksia. Nyt se jotenkin tuntuisi ehkä ihan fiksulta, kun asutaan eri kaupungeissa kuitenkin. Sitten herää henkiin mun yltiörealistinen pupupöksy-puoli, joka sanoo onko järkevää irtisanoutua vakituisesta työsuhteesta unelman takia, ja kun kysyn mieheltä, mitä hän tuumaisi, vastaus on, että älä mene, viikotkin tuntuu liian pitkiltä olla erossa.

Vaikka matkaoppaana työskentely on unelma, ei mulla silti ole ruusunpunaisia kuvia työstä. Olen päässyt seuraamaan matkaoppaan työtä lähietäisyydeltä, joten kuva heidän työstä on realistinen. Tiedän, että se on rankkaa työtä pienellä palkalla, eikä päivät todellakaan ole kahdeksan tuntisia ja tauot varmoja. Tiedän, että ihmiset on vaikeita ja kulttuurierot tyrmääviä, mutta siitä huolimatta haluaisin jonkin aikaa tehdä sitä työtä.  Ja tiedän, että olisin matkaoppaana älyttömän hyvä.

Unelmat on myös unelmoimista varten ja onhan tässä elämää edessä, että niitä unelmia voi sitten joskus toteuttaa. Halu päästä ulkomailla, elää ulkomailla ja kokea uutta on nyt niin voimakas, että vihreä otus on ja pysyy. Yritän kuitenkin hillitä otuksen toimia ja edelleen iloita muiden puolesta, seurata blogeja ja kirjoittaa omaa. Enhän voi antaa otuksen hallita elämääni.