Ollaan uudessa kodissa, kaaoksen keskellä. Tärkeimmät on kaivattu esiin (telkkari, netti, kahvinkeitin, sänky) mutta muuten tavarat odottaa vielä pääsyä omalle paikalleen. Multa loppu kerta kaikkiaan voimat muuton kanssa, ja vaikka laatikot ja nyssäkät ahdistaa, ei mulla ole ollut vielä voimia tehdä asialle mitään. Onneksi nyt on kolme vapaapäivää aikaa hääriä, että tästä kaatopaikasta saa kodin näköisen.
Tämä muutto oli mulle henkisesti kaikkein raskain muutto ikinä. Edes muutto puoli vuotta isäni kuoleman jälkeen pois kodista, jossa asuttiin isän kanssa, ei ollut näin rankka. Oon sen lisäksi muuttanut elämäni aikana useita kertoja, ja työkaveritkin jo kyseli, että enkö ole jo tottunut muuttamaan, kun ahkeraan sitä harrastan. En näköjään ole. Toisaalta, tämä oli vasta toinen muutto omillani. Aiemmista muutoissa päävastuu kaikesta on ollut äidilläni, ja olen vain häärinyt mukana. Savosta tänne muuttaessa taas muutettiin opiskelija-asunnosta toiseen, joka on periaatteessa aika huoletonta, koska kaikki asiat on tehty todella helpoiksi. Tällä kertaa oli käytännönasioissa oli paljon uutta muistettavaa ja järjestettävää. Muuttokaan kun ei ollut mieluisa millään tavalla. Tykkäsin meidän edellisestä asunnosta ihan hirveästi, ja jo ensimmäisellä kerralla sinne astuessa tuli fiilis, että tämä on minun koti. Sellaisesta asunnosta pois muuttaminen on todella hankalaa. Varsinkin sitten, kun koko muuttopäivän tuli yllätystä toisen perään uuden asunnon kanssa, eikä se meinannut millään tuntua paikalta, jossa haluan asua.
Meillä oli muuton kanssa todella kiire aikataulu. Meidän entinen asunto piti olla tyhjä kello 12 torstaina, ja uuteen asuntoon päästiin myöskin kello 12 torstaina. Siinä ei auttanut muu kuin työntää kaikki tavarat autoihin. Olin aliarvioinut reilusti meidän tavaramäärän. Olin luullut, että miehen muutto Helsinkiin olisi vähentänyt tavaraa huomattavasti, ja vaikka epäilemättä niin asia onkin, ei meille silti kaksi pakettiautoa riittänyt. Onneksi mun työn puolesta järjestyy isoja autoja helposti ja nopeasti, joten tuntia ennen kuin asunto piti olla tyhjä, kiidin pitkin Turkua hakemaan kolmatta pakettiautoa. Kolmeen saatiin sitten pääasiassa tavarat mahtumaan. Auton kesärenkaat ja fillari jäi vielä vanhan asunnon pihaan - sain sovittua niin uusien asukkaiden kanssa, kun he olivat jo heti kahdeltatoista kuorma-auton ja muuttomiesten kanssa kolkuttelemassa ovella, että joko saisi muuttaa. Illalla kävin sitten hakemassa tavarat pois sieltä ja oli todella outoa katsoa, kun vieraat ihmiset häärivät meidän kodissa. Ja sitten piti muistuttaa itseä, ettei se enää ole meidän koti.
Uuden asunnon avaimia hakiessa, mulle ilmoitettiin, että muuttaa voi, mutta asuntoa tutkitaan onko siellä kosteusvaurio. Siinä vaiheessa pääsi itku. Ajattelin, että asunnossa on kunnon vesivahinko, enkä voi muuttaa sinne. Mun tavarat on kolmessa pakussa, edelliseen asuntoon muuttaa jo uusia, eikä mun uuteen kämppään voi muuttaa. Siinä epätoivon hetkellä mietin, että mitä mä olen oikein mennyt tekemään. Kun sitten päästiin tähän uuteen kämppään sisälle, selvisi, että kosteusvaurio onkin mahdollisesti vain tahra lattiassa, ja vaikka kosteutta olisikin, alue on pieni, eikä haittaa muuttoa. Tavarat siis sisälle ja toivotaan parasta. Takaiskut ei loppuneet kuitenkaan siihen; astianpesukoneelle ei olekaan paikkaa, vessa on tukossa ja tulvii melkein yli, lampun paikoista on otettu mukaan kaikki sokeripaloista lähtien (ihme, että sähköjohdot on tallella), kaikki muukin irtonainen on kelvannut mukaan, paitsi että edellinen asukas on jättänyt sitä sun tätä tarpeetonta asuntoon ja varastoon. Jääkaappi löyhkää, keittiön linoleum lattia on pesty pilalle ja kosteusvaurio/tahra on mahdoton pestä pois. Näissä olosuhteissa kun yrittää tehdä kotia, se tuntuu todella mahdottomalta.
No onneksi suurinosa vioista on korjattu ja pääasiassa asunto on hyvässä kunnossa ja todella mukava. Parveke on iso ja lasitettu, olkkarissa ja makkarissa on paljon tilaa, kylppäri hiljattain remontoitu ja taloyhtiö on ihanan rauhallinen sekä naapurit vaikuttaneet mukavilta. Vaikka minä kiukuttelin ja itkin muuttopäivän iltana, että ei tästä kotia tule, enkä halua asua tässä, alkaa asunto pikku hiljaa tuntua siltä, että hyvä tästä tulee. Mieskin tykkää asunnosta ja on innoissaan purkamassa laatikoita.
Sanonta kuuluu, että koti on siellä missä sydän on. Mun täytyy kyllä sanoa, että mulla ei tällä hetkellä sitten ole kotia. Sydän on edelleen edellisessä asunnossa, meidän ihanassa rivarikolmiossa, jossa nautittiin kesästä ja elämästä. Nyt ei kuitenkaan auta kuin yrittää saada sydänkin tänne, tai ehkä täytyy ottaa äidin sanonta käyttöön: "koti on siellä, missä on omat tavarat".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti